Hei kaikille jotka blogini aikovat lukea. Ensimmäiseksi haluan sanoa, että tarinani tulee olemaan pitkä ja kyllästyttävä. Siinä tulee olemaan myös paljon surua ja juuri se ajo minut blogin julkaisemiseen. En tiedä miten aloittaisin kirjoittamisen, mutta aloitan kumminkin kertomasta itsestäni vähän.
Elikkäs… Olen teini-iässä oleva tyttö. Minulla on monta sisarista ja vanhemmat. Olen erimaalainen ja asunut Suomessa suurimman osan elämääni. Ennen Suomeen muuttoa asuin Kreikassa ja ennen sitä Turkissa (kerron teille pienet pätkät niist ajoista). Olen matkustellut paljon ympäri maailmaa, hankkinut kavereita, perustanu tulevaisuuden, kunnes vanhemmat taas päättävät muuttaa ja niin jälleen kerran menetän kaiken mihin olen tähtänyt koko elämääni. Olen ihminen niin kuin kaikki ja minullakin on toiveita ja unelmia. En vain ole saanut mitään niistä toteutettua. En viettänyt lapsuutta, enkä nytkään tunnu viettävän murrosikää.
Pienenä vanhempani karkasivat kotimaastani ja muuttivat Turkiin asumaan, kunnes asuminen alkoi olemaan hankalaa ja kallista. Asuimme siellä vuoden ja pienenä jouduin opettelemaan Turkin kieltä, silloin olin vaan kaksi vuotias, enkä muista paljon niistä ajoista, paitsi onnettomuudet joihin jouduin, esimerkiksi: minuun törmäsi taksi ja lensin suoraan rautatankojen kasaan, jolloin minulle repes alahuulen alakulma suureksi reijäksi. Se ommeltiin muuten ilman puudutusta… Noh.. Olin hankala tapaus ja minulla on monia jälkiä monenlaisista onnettomuuksista kehossasi. Villiyteni takia äitini ja isäni olivat liian tiukat minua kohtaan. Pelkäsin tehdä mitään ilman heidän lupaansa, jopa leikkiä, kunnes muutimme Kreikkaan ja aloin käydä koulua.
Muuttaessamme Kreikkaan olin neljä vuotias. Kävin siellä päiväkodin sisareni kanssa ja sain paljon kavereita. Aloin olla avoimempi ihmisten kanssa. Minusta pidettiin ja minulle sanottiin, että minusta tulisi jotain suurta vielä jonakin päivänä. Vaikka elämäni kuulostaakin hienolta se ei ollut. Äitini ja isäni tekivät töitä yöt ja päivät voidakseen elättää perheensä. Aluksi äitini kävi aamuisin siivoamassa ihmisten koteja. Hän ei saanut siitä paljon rahaa, mutta hän kiitti jumalaa ja osti meille ruokaa. Isäni toisaalta maalasi autoja. Hänen voittorahansa me pidettiin turvassa hankalien aikojen vuoksi. Tämä ei kestänyt, kuin vuoden ja sitten äitini sai töitä ravintolasta. Muistan vieläkin, kuinka vähän näin hänet. Hän istui öisin tekemässä ravintolalle erilaisia leivoksia ja lähti töihin aamulla kuudelta. Isän oli pakko lopettaa työt huolehtiakseen minusta ja sisaristani. Hän oli raju. Hän löi ja antoi rangaistuksia turhistakin asioista, vaikka hän hyvittikin sen kaiken ostamalla minulle jotain jälkeenpäin niin en kummiskaan unohtanut sen mitä hän aiheutti minulle, koska olin villi sain aina syyt niskoilleni. Hän, jopa yksi päivä sitoi jalkani ja käteni yhteen ettei liikkuisi paikaltani. Pari vuotta kävi läpi ja pääsin kouluun. Siellä opettajani oli avulias ja tiesi tilanteestamme. Hän osti minulle lahjaksi vaatteita ja koruja tai anto tyttärensä vanhat, mutta hyväkuntoiset vaatteet. Vanhemmat pitivät meitä jo isoina, joten isäkin hankki työn. Hän teki töitä juust, joten juustotehtaalle. En nähnyt enää häntäkään paljon, mutta päivät jolloin hän ja äiti olivat kotona he viettivät aikaa minun ja sisareni kanssa ympäri Kreikkaa. Muistan, että pidimme hauskaa, mutta muistan senkin, kuinka isän sormet ja kädet olivat verillä ja äidin kasvo kalpea. He yrittivät peittää sen kaiken meiltä, mutta minä huomasin sen. Tuntui siltä, kuin minunkin olisi pitänyt tehdä, jotain heidän vuokseen, joten keskityi sisareni ja yritin pitää hänet turvassa ja iloisena, vaikka me riideltiinkin suuremman osa ajastamme yhdessä.. 😀
Vähän alle vuoden kuluttua äitini tuli raskaaksi. Olimme iloisia sisareni kanssa. Olimme jo oppineet, kuinka siivota,sillä äiti ei ehtinyt siivoaamaa kotona ja tekemään ruokaa. Äitini istuin viikon kotona. Palvelimme häntä ja teimme ruokaa hänelle, ettei hänen vatsassaan olevalle vauvalle tapahtuisi jotain. Äitini oli iloinen, kunnes vanhempani eivät tienneet mitä tehdä. Jos he hankkisivat lisää lapsia meidän elättäminen olisi vaikeaa, joten äitini teki abortin. Hän oli pitkään surullinen ja viimein vanhempani päättivät muutta takaisin kotimaahani, mutta se ei onnistunut. Isäni äiti oli ilmoittanut meitä rikollisiksi poliisille, ettei me tulla takaisin kotimaahamme. Vanhempani tilanne oli hankala ja se vaikutti myös minuun ja siskooni. Yhtenä päivänä äitini tuotaessa minut koululle hän tapasi poika ystäväni äidin. He eivät olleet kreikkalaisia ja minä todella pidin siitä pojasta. En muista hänen nimeään, mutta muistan hänen ulkonäköään ja muistan kuinka hyvä kaveruus meille oli. Hänen äitinsä oli se, joka johdatti meidät Suomeen. Ja niin me sitten muutettiin Suomeen.
Jos jonakin päiväni voisin sanoa jotain tälle pojalle ja hänen äidilleen kiittäisikin heidät ja sanoisin ikävöiväni häntä. Siitä on kuulunut monta vuotta, kun viimeksi nähtiin, mutten tule ikinä unohtamaan hänet, vaikka hän unohtaisikin minut.