Lainaa.com

Yleinen

Rikkinäisen kuolleen elämä

13.02.2015, kuinkamontakertaa

Saavuimme kotimaahani yöllä ja suuntasimme tätini kotiin. En uskonut mitä tapahtui. Luulin kaiken olevan unta. Olin väsynyt ja edelleen shokissa. Päivät kuluivat ja asuimme siellä täällä, mutten tuntenut aikaa. Luulen, että olin koomassa sen ajan…. Meillä on kolme omakotitaloa ja kaikki vuokralla, eikä iskä halunnut poistaa vuokralaiset talosta, sillä hän ei työskennellyt ja halusi ansaita …

Lue kokonaan

Yleinen

Yllätys

13.02.2015, kuinkamontakertaa

Päästyäni 28.5.201- koulusta  en mennyt suoraan kotiin, koska pelkäsin hyvän tuuleni (jonka oli aiheuttanut kuka ties)nkatoavan astuessani kotiovestani sisään, joten menin kirjastoon siskoni kanssa. Katselin kirjoja ja ilosia ihmisiä ympärilläni, mutta minusta tuntui siltä, kuin jotain tulisi tapahtumaan ja niin jotain tapahtui. Äitini soitti minulle kysyäkseen millon pääsen kotiin ja kysyessäni miksi hän vastasi, että …

Lue kokonaan

Yleinen

Uusi elämäntaso

11.02.2015, kuinkamontakertaa

Ala-aste oli rankka, mutta rakas poika kaverini ei antanut minun laskea pääni alas. Ikinä. Minusta tuntui, kuin meidän kuuluisi  pysyä ystävinä ikuisesti. Hänessä oli niin paljon samaa kuin minussa, mutta niin paljon erilaistakin. Minä aloin jopa unelmoida siitä mitä haluan elämältä, sillä hänen kanssaan näin maailman uusin silmin ja uskalsin ottaa askeleita kohti tuntematonta, sillä …

Lue kokonaan

Yleinen

Ystävät muuttuvat

10.02.2015, kuinkamontakertaa

Uuden opettajan tullessa kouluun opettajani tilalle pelkäsin. Pelkäsin, etten voisi kääntyä hänen puoleensa, kun minua kiusataan, koska sitä oli paljon elämässäni. Opettajat alkoivat tunnistaa minua tytöstä, jota kiusataan. Ainakin murrosiän alkuvaiheessa. Niinkuin kerroin sain syömishäiriön ja uusi opettajani yritti auttaa minua, mutta minä tunsin itseäni uhatuksi ja sanoin aina vastaan. Aloin jopa kiroilla ja haukkua …

Lue kokonaan

Yleinen

Hei uudelle elämälle

06.02.2015, kuinkamontakertaa

Elikkäs asuttuani Turkissa vähän yli vuoden ja Kreikassa neljä vuotta vanhempani päättivät muuttaa Suomeen. Oli elokuu heidän päättäessään valmistautua muuttoa varten. Muistan kuinka he myivät juuri ostettuja koululakkujamme ja vaatteitamme ja lelujamme. En surenut sen mitä hävisin vaan odotin innolla sitä mitä seuraavaksi tapahtuisi. Kesti pari päivää ja talomme oli typötyhjä. En oikein muista kuinka …

Lue kokonaan

Yleinen

Moikka maailma

04.02.2015, kuinkamontakertaa

Hei kaikille jotka blogini aikovat lukea. Ensimmäiseksi haluan sanoa, että tarinani tulee olemaan pitkä ja kyllästyttävä. Siinä tulee olemaan myös paljon surua ja juuri se ajo minut blogin julkaisemiseen. En tiedä miten aloittaisin kirjoittamisen, mutta aloitan kumminkin kertomasta itsestäni vähän. Elikkäs… Olen teini-iässä oleva tyttö. Minulla on monta sisarista ja vanhemmat. Olen erimaalainen ja asunut …

Lue kokonaan